Mailis Salmi TITRYn toimitusjohtajaksi

TITRY ry:n hallitus on nimittänyt yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Mailis Salmen. Salmi aloitti tehtävässään 1.8.2024 alkaen.

Rekrytointivalinnassa painottuivat Salmen pitkällinen kokemus ja osaaminen johtotehtävistä.

-Mailis on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi toimitusjohtajan tehtävään, ja hän on jo lunastanut hallituksen asettamia odotuksia. Vankan kokemuksensa myötä uskomme Mailiksen ottavan roolin omakseen ja lähtevän kehittämään toimintaa omalla otteellaan. Toivotan Mailiksen lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme ja uskon hänen johtajuutensa siivittävän yhdistyksen kohti uusia saavutuksia, kertoo TITRY ry:n hallituksen puheenjohtaja Saara Unnanlahti.

Salmella on yli 30-vuotinen kokemus johtotehtävistä eri organisaatioissa. Hän lähtee viemään TITRYä eteenpäin erityisesti asiakaskunnan laajentaminen ja uusien toimintojen kehittäminen tähtäimenään.

-TITRYn tehtävä työllistävänä yksikkönä ja Tampereen kaupungin kumppanina työllisyydenhoidossa on kaiken toiminnan lähtökohtana. Jotta voimme tarjota osatyökykyisille monipuolisia työmahdollisuuksia, tilauskannan tulee olla vakaalla pohjalla. Tavoitteenani onkin lähteä tavoittelemaan uusia yhteiskuntavastuusta kiinnostuneita asiakasryhmiä, jossa laajoista verkostoistani on varmasti etua, Salmi kertoo lähtökohdistaan TITRYn johdossa.

TITRY ry:n uusi toimitusjohtaja Mailis Salmi (oik.) ja hallituksen puheenjohtaja Saara Unnanlahti (kesk.) kiittävät Jaana Jääheimoa pitkäjänteisestä työstään yhdistyksen kehittämiseksi.

Toimitusjohtajana TITRYä vuodesta 2016 lähtien luotsanneen Jaana Jääheimon johtajakaudelle on osunut useita uudistuksia ja kehitysaskelia, joista merkittävimpänä uuden toimitilan rakennuttaminen Lielahteen Suokorvenkadulle. Yhdistyksen hallitus kiittää Jääheimoa kaikesta työstä, sitoutumisesta ja sydämestä, jotka hän on TITRYlle antanut.

-Hallituksen puheenjohtajana haluan esittää Jaanalle lämpimät kiitokset merkittävästä panoksestaan TITRY ry:n kehittämiseksi. Jaanan strateginen näkemys on ohjannut TITRYn toiminnan suuntaa ja laajentumista, ja kyky motivoida ja johtaa on luonut työyhteisön, jossa jokainen löytää itselleen merkityksellisen ja sopivan työn. Hallitukselle ja puheenjohtajalle Jaana on ollut erinomainen tuki, työpari ja ystävä, ja aina ratkaisukeskeinen, rakentava ja kannustava, Unnanlahti kiittää.

Lisätiedot: 

Saara Unnanlahti, saara.unnanlahti(at)tampere.fi

Mailis Salmi, mailis.salmi(at)titry.com, 045 2650 100