Täsmällinen ja tarkka koneistamo

Koneistamolta kysytään aina ensimmäiseksi toimitusvarmuutta. Siinä me olemme hyviä – myös asiakkaidemme mielestä. Pidämme sen minkä lupaamme, ja lupaamme vain sen, minkä voimme pitää.

Konekantamme sopii hyvin monipuoliseen koneistustyöhön. Käytössämme on 10 sorvia ja 3 CNC-ohjattua työstökeskusta sekä lukuisia manuaalikoneita. Valmistamme esimerkiksi erilaisia liittimiä, erikoisruuveja, venttiilien lohkoja, akseleita ja holkkeja. Tuotteiden koko vaihtelee käteen sopivasta miehen nostettavissa olevaan – muutamasta millistä noin metriin. Sarjapituusoptimi on 50-500, mutta toki tehdään vähemmän tai enemmänkin tilanteen mukaan.

Työstämme muovia ja kutakuinkin kaikkia metalleja – terästä, alumiinia, punametallia, kuparia, messinkiä jne. Tietotekniikkamme on ajantasalla, niin piirustukset kuin asiakirjatkin liikkuvat sähköisesti ja valmistus on organisoitu niin, että työ sujuu kaikissa tilanteissa.

Huolehdimme osatoimituksista tarvittaessa hyllyynkantoperiaatteella ja pidämme omaa puskuria, josta tavara saadaan Pirkanmaalle perille jopa tunnissa. Tämän voimme luvata omien kuljetustemme ansiosta. Teemme myös valmiita osakokonaisuuksia ja kokoonpanoja.

"Me Leokolla olemme tyytyväisiä TITRYn luotettavaan ja joustavaan yhteistyöhön.”
Helena Lehtinen
Toimitusjohtaja, Leoko Oy

Työn tekninen laatu ja työstöjälki ovat niin hyvät kuin alan ammattilaisilta hyvillä koneilla syntyy. Toleranssit ovat sitä mitä sovitaan. Meiltä lähtee varaosia ympäri maailmaa – on itsestään selvää, että perillä ne sopivat paikalleen täsmälleen. 

Asiakaskuntamme koostuu suurista kansainvälisistä yrityksistä pieniin kotimaisiin toimijoihin. Vahvuuksiamme ovat luotettavuus, joustavuus, nopeus ja kilpailukykyinen hinta.

Meillä on erittäin ammattitaitoista ja motivoitunutta väkeä ja työyhteisö on hyvin yhteen hitsautunut. Työ sujuu kellon tarkasti. Autamme mielellään asiakkaitamme myös hätätilanteissa.

ota yhteyttä

Marko Leppänen

Lähetä viestiä

koneistamoon