Aktiiviryhmässä liikutaan hyvässä hengessä

18.5.2018

Vuoden alusta voimaan astunut aktiivimalli on puhuttanut paljon. Moni työtön kokee, että lyhytkestoisenkin työn saaminen malliin sisältyvän aktiivisuusedellytyksen täyttämiseksi on vaikeaa. Ongelma on tiedostettu myös Tampereen kaupungin työllisyyspalveluissa. Palvelupäällikkö Minna Salminen kertoo, että työllisyyspalveluja pyritään kehittämään ennen kaikkea asiakkaan näkökulmasta:

– Syksystä alkaen OMA-valmentajat ovat tavanneet asiakkaita henkilökohtaisesti ja palveluja on entistä enemmän räätälöity todellisiin palvelutarpeisiin. Olemme vakuuttuneita siitä, että ryhmämuotoinen liikunta edistää hyvinvointia, toimintakykyä ja osallisuutta.

Niin syntyi ajatus Liikkumalla työelämään -aktiiviryhmästä. Yhteistyökumppaniksi hankkeeseen saatiin TITRY ry. Yhdistys on palkannut kaksi ohjaajaa vetämään työnhakijoille ryhmiä, joissa yhdistyvät matalan kynnyksen liikunta, sosiaaliset kontaktit ja työelämävalmiuksien kehittäminen. Ryhmät tulivat täyteen miltei heti. Viikoittain neljässä aktiiviryhmässä käy kaikkiaan yli 50 tamperelaista työnhakijaa.

Liikuntapainotteisia sisältöjä on kuntouttavassa työtoiminnassa kokeiltu aiemminkin, mutta aktiiviryhmä on toteutustavaltaan uusi:

– Mallia varmasti laajennetaan, mikäli osoittautuu, että asiakkaat etenevät aktiiviryhmän kautta aikaisempaa paremmin eteenpäin työllistymispolulla, uskoo työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö Tommi Eskonen.

Ryhmän vetäjinä toimivilla Markolla ja Villellä on molemmilla liikunnanohjaajan peruskoulutus. He ovat saaneet melko vapaat kädet toiminnan suunnitteluun.

– Tavoitteena meillä on kehittää mahdollisimman monipuolista ohjelmaa ja samalla huomioida ryhmäläisten omat toiveet, Marko kertoo.

– Haastavinta on ottaa huomioon kaikkien ryhmäläisten toimintakyky, Ville huomauttaa. Osalla osallistujista fyysinen kunto voi olla hyvinkin rajallinen esimerkiksi jonkin perussairauden vuoksi. Toimintaa muokataan sellaiseksi, että kaikki pysyvät vauhdissa mukana.

OMA-valmentaja Linda Neuvonen Tampereen kaupungin työllisyyspalveluista kertoo, että suhtautuminen aktiiviryhmää kohtaan on ollut myönteistä:

– Halukkaita ryhmään on ollut helppo löytää. Moni on kokenut aktiiviryhmän pitkittyneen työttömyyden jälkeen hyväksi tavaksi lähteä kohti työelämää. Jokainen tiedostaa liikunnan tärkeyden työ- ja toimintakykyä edistävänä tekijänä.

Ryhmiin olisikin paljon enemmän tulijoita kuin paikkoja on tällä hetkellä tarjolla. Moni mukaan päässeistä toivoisi, että kokoontumisia olisi enemmänkin kuin yksi viikossa.

Osallistujien kokemukset ovat olleet hyviä, vaikka ryhmään onkin tultu hyvin vähäisillä ennakkotiedoilla. Marko ja Ville ovat saaneet vaikutelman, että ryhmissä on viihdytty.

– Yhtään negatiivista kommenttia emme ole ryhmäläisiltä kuulleet, Ville iloitsee.

Jotain kertoo varmasti sekin, että keskeytyksiä ei ole juuri tullut. Jokunen on joutunut terveyssyistä jäämään ryhmästä pois.

Aktiiviryhmäläiset itse puoltavat ohjaajiensa näkemystä. Veijo oli kaupungin työllisyyspalveluiden järjestämässä infotilaisuudessa, jossa esiteltiin vaihtoehtoja aktiivisuusehdon täyttämiseksi. Niistä yksi oli aktiiviryhmä.

– Aktiiviryhmä kuulosti hyvältä, kun olen itsekin aktiivinen liikkuja. Siksi valitsin tämän. Ja kun tuli sitten vielä tämmöinen oikeasti liikkuvainen ryhmä, Veijo kiittelee.

Katrin OMA-valmentajalla ei ollut tarjota muuta aktivoinnin muotoa kuin aktiiviryhmä. Ennakko-odotukset eivät olleet korkealla.

– Kävi mielessä, että näillä ryhmillä saadaan tilastot näyttämään paremmilta. Mutta kun asiaa ajattelee lopulta omasta näkökulmastaan, niin onhan siinä toki yksilölle itselleen se merkitys, että pääsee kiinni edes jollain lailla ns. normaaliin elämään, Katri pohtii.

Veijo ja Katri ovat molemmat viihtyneet hyvin aktiiviryhmässä. Joka kerta on liikuttu, minkä lisäksi on päästy esimerkiksi yritysvierailuille ja ravitsemusluennolle. Ohjelma on koettu sopivan monipuoliseksi, ja osallistujien erilaiset lähtökohdat on otettu hyvin huomioon. Ryhmästä on löytynyt samanhenkistä väkeä, jonka kanssa on ollut mukava vaihtaa kokemuksia.

– Täällä on ollut tosi hyvä henki, Veijo kehuu.

Katri on samaa mieltä:

– Porukka on kivasti mukana. Se on sen omankin tekemisen kannalta tärkeätä, että kaikki osallistuu.

Entä voiko aktiiviryhmään osallistuminen todella auttaa eteenpäin työnhaussa? Veijo kertoo yllättyneensä huomatessaan, että kyllä voi:

– Tätä kautta on tullut hyviä ehdotuksia. Pari mahdollista työpaikkaa on siis tiedossa. Vaikka olen toki itsekin aina yrittänyt olla aktiivinen ja pitää ääntä itsestäni.

Katri sanoo, että ryhmässä käyminen on auttanut ainakin häntä kartoittamaan omaa jaksamistaan:

– Olen ollut loppuviikot tämän nelituntisenkin jälkeen aivan poissa pelistä. Alkuun pitäisi päästä töihin pienellä tuntimäärällä ja lisätä sitten pikku hiljaa sen mukaan miten jaksaa ja tottuu rytmiin. Halu tehdä töitä on kyllä, mutta voimavarat eivät anna myöten kaikkea. Teen vapaaehtoishommia jonkin verran ja lapsetkin pitää kiireisenä, niin tietyssä mielessä sitä on aktiivinen toki ollut koko ajan.

Kesän korvalla liikkuminen ulkoilmassa vaikuttaa porukalle maistuvan. Vastentahtoisia kasvoja ei ryhmässä näy.

– Sitä suorastaan odottaa seuraavaa viikkoa, kun pääsee taas ryhmään, Veijo sanoo, vilpittömästi.

Sama on helppo uskoa muistakin.

Liikunnalliselle Veijolle aktiiviryhmässä käyminen on ollut mieluista.

Naisten ryhmä pääsi nauttimaan auringosta Lamminpään harjumaisemissa.

Kiinnostuitko aktiiviryhmästä? Kysy lisätietoja OMA-valmentajaltasi Tampereen kaupungin työllisyyspalveluista.

Teksti ja kuvat: Tarja Lindfors / TITRY ry

Tags: ,

Trackback from your site.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.