TITRYn koneistamon vastaavana työnjohtajana on vuoden 2025 alussa aloittanut Sampo Venäläinen.
Venäläistä voisi luonnehtia paluumuuttajaksi, sillä hän on tehnyt TITRYssä aiemmin liki 30-vuotisen uran. Muutaman muissa tehtävissä vietetyn vuoden jälkeen veri veti takaisin TITRYyn.
”Talona TITRY ja osa henkilöstöstä on minulle vanhoja tuttuja, sillä olin TITRYn palveluksessa työnjohtajana vuosina 1992–2021. Tuolloin koneistamon johdossa toimi sittemmin eläköitynyt Timo Tarkki ja hänen jälkeensä Marko Leppänen, joiden työparina toimin. Tällä kertaa astun itse vastuullisempiin saappaisiin vastaavan työnjohtajan ominaisuudessa.” Venäläinen kertoo.
Venäläinen luotsaa noin 15 henkilöä työllistävää koneistamoa yhdessä työnjohtaja Marko Leppämäen kanssa. Myös Leppämäki on pitkän linjan Titryläisiä ollen talon palveluksessa jo lähes 15 vuoden ajan. Yhdessä kaksikko vastaa koneistamon operatiivisesta toiminnasta ja kehittämisestä. Päävastuullisena Venäläisen tehtävänkuvaan kuuluu mm. tarjouslaskentaa, toimitusvarmuuden ja laadun kehittämistä sekä asiakassuhteiden ylläpitoa, kun taas Leppämäki toimii enemmän työnohjauksen ja -valvonnan sekä uuden henkilöstön perehdytyksen parissa.
”Yhteistyömme Markon kanssa toimii saumattomasti ja uskon, että työnjakomme muovautuu ja tarkentuu ensimmäisten kuukausien myötä”, Venäläinen toteaa.

TITRY muutti muutama vuosi sitten uusiin toimitiloihin Lielahden Suokorvenkadulle ja Venäläinen lähteekin innolla johtamaan uudistunutta koneistamoa.
”Tilat ovat aiempaa nykyaikaisemmat ja myös uusia asiakkuuksia on saatu. Koneistamon tilauskanta on tällä hetkellä vakaa ja myös tulevaisuus näyttää valoisalta, joten käsillä on hyvät lähtökohdat lähteä viemään toimintaa eteenpäin. Konekannan uudistamien on lähivuosien tavoitteena, jotta pystymme jatkossakin palvelemaan asiakkaita hyvin ja ottamaan vastaan entistä monipuolisempia koneistustöitä.” Venäläinen summaa.
Tiedustelut:
Sampo Venäläinen, sampo.venalainen(at)titry.com, 050 5367 672
Marko Leppämäki, marko.leppamaki(at)titry.com, 045 2688 203