KIERTO – Kiertotaloudesta kasvua on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama yhteishanke, jonka päätoteuttajana toimii Tampereen kaupunki. Osatoteuttajina hankkeessa ovat Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, Ekokumppanit Oy, Nextiili ry, Sopimusvuori ry sekä TITRY ry.
Hankkeen ydin on kasvattaa kiertotalousosaamista sekä luoda uusia kiertotalouden työllisyyspalveluita. Kohderyhmänä ovat yritykset ja alle 30-vuotiaat nuoret. Hanke keskittyy luomaan etenkin heikossa työmarkkina-asemassa oleville nuorille kiertotalouteen liittyviä työllistymispolkuja, erityisesti työpaikalla tapahtuvan oppimisen avulla.
TITRY toimii hankkeessa pakkausalan kiertotalouden asiantuntijana, oppimisalustana ja promoottorina. Hankkeen aikana etsitään uusia pakkaus- ja lähetysratkaisuja, joilla yhteistyöyritysten toiminnan hiilijalanjälkeä pystyttäisiin pienentämään. Hankkeeseen otetaan työkokeilijoita, jotka työskentelevät TITRYn pakkaamossa. Heidän tuntemuksena pakkausmateriaaleista ja niiden kierrätyksestä sekä uusiutuvista pakkausmateriaaleista kasvaa käytännön työn ja hankkeessa tarjottavien valmennusten kautta. Haku hankkeen työkokeilupaikkoihin on alkanut, katso avoimet työkokeilupaikat alta.
Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2022-31.8.2023.
KIERTO – Kiertotaloudesta kasvua on jatkoa joulukuussa 2021 päättyneelle KIERTO – Kiertotalouden toiminnalliset oppimisympäristöt -hankkeelle.


Yhteystiedot:
Tiina Walden
- Projektipäällikkö
- p. 045 2688 207
Lotta Aronen
- Projektikoordinaattori
- p. 045 2688 200
- Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@titry.com






Avoimet työkokeilupaikat
Työkokeilu pakkaamossa
Kiinnostaako sinua pakkaus- ja logistiikka-ala? Haluatko olla mukana edistämässä kestävää kehitystä?
Työkokeilujakson aikana pääset kehittämään osaamistasi pakkaamon erilaisissa tehtävissä. Työnkuvaasi voi sisältyä esimerkiksi pakkaustyötä, varastonhallintaa, ekokierroksia, suojavälinehuoltoa sekä viestintä- ja markkinointitehtäviä mm. some-markkinointi ja tapahtumien suunnittelu ja toteutus. Työtehtäviä voidaan räätälöidä oman osaamisesi sekä kiinnostuksen kohteiden mukaan. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa työkokemusta, perehdytämme tehtäviin.
Aikataulu:
Aloitus mahdollisimman pian. Työaika on 4-6 h päivässä klo 9-15 välillä, tai erikseen sovituin työajoin. Työkokeilujakson kesto on 2-3 kk, mahdollisesti pidempäänkin.
Tarjoamme sinulle:
- mukavan ja joustavan työyhteisön
- perehdytyksen työtehtäviin ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi
- mahdollisuuden osallistua Kiertotalous työelämätaitona -koulutukseen
- mahdollisuuden vaikuttaa oman työn sisältöön ja osallistua tuotekehitykseen sekä tapahtumien ideointiin, markkinointiin, viestintään ja toteutukseen
Sinulta toivomme:
- tarkkuutta ja oma-aloitteisuutta
- tiimityöskentelytaitoja
- kiinnostusta kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen
Kuka voi hakea:
Työkokeilujakso on suunnattu alle 30-vuotiaille tamperelaisille työttömille työnhakijoille. Työkokeilu räätälöidään yksilöllisesti. Kokemus pakkaamo- ja logistiikka-alan tehtävistä ei ole välttämätöntä, ja paikka sopii myös henkilölle, joka on palaamassa työelämään pidemmän tauon jälkeen. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi projektikoordinaattori Lotta Aroselle lotta.aronen(a)titry.com ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Lisätiedot:
- Projektikoordinattori
- Lotta Aronen
- lotta.aronen(a)titry.com
- p. 045 2688 200 (ma-to klo 9-15)
- Projektipäällikkö
- Tiina Walden
- tiina.walden(a)titry.com
- p. 045 2688 207
Päättyneet hankkeet
KIERTO - Kiertotalouden toiminnalliset oppimisympäristöt


KIERTO – Kiertotaloudesta kasvua oli Euroopan sosiaalirahaston rahoittama yhteishanke, jonka päätoteuttajana toimi Tampereen kaupunki. Osatoteuttajina hankkeessa olivat Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, Ekokumppanit Oy, Nextiili ry sekä TITRY ry.
Hankkeen tavoitteena oli kiertotalouden ja siihen pohjautuvien työllisyysmahdollisuuksien lisääminen. Hankkeessa kartoitettiin poistotekstiilien ja hävikkiruoan hyödyntämismahdollisuuksia ja pyrittiin tunnistamaan alan osaamis- ja työvoimatarpeita ja tukemaan alan koulutusta.
Hankkeen kohderyhmänä olivat erityisesti nuoret ja pitkään työttömänä olleet, joille tarjottiin oppimis- ja työmahdollisuuksia erilaisissa kiertotalouden tehtävissä. TITRYssä työkokeilijat ideoivat ja kehittivät poistotekstiileistä laadukkaita jatkojalostustuotteita. Hankkeen aikana työkokeilijoilla oli mahdollisuus suorittaa tekstiilialan tutkinnonosien näyttöjä.
Hankkeen toteutusaika oli 1.8.2019–31.12.2021.
Anna mahdollisuus -hanke

TITRY toteutti Anna mahdollisuus -nimisen hankkeen, jonka mahdollistajana toimi Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikkö (TYPA). Hanke alkoi 1.11.2017 ja päättyi 31.10.2018.
Hankkeessa työllistettiin osatyökykyisiä erityisesti Lielahden alueen yrityksiin, mutta myös muualle Tampereelle ja lähikuntiin. Kohderyhmään kuuluvat olivat Tampereen kaupunkiseudun työllisyyskokeilun asiakkaita eli työmarkkinatuella olevia työttömiä työnhakijoita. Hankkeeseen osallistuvia työllistettiin yrityksiin työkokeiluihin, palkkatuettuun työhön ja palkkatyöhön.
Kiitos Tampereen kaupungin työllisyyspalveluille erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä ja rahoituksesta. Suuri kiitos yrityksille, jotka antoivat mahdollisuuden hankkeen kautta tulleille työntekijöille. Ilman teitä hanketta ei olisi voitu toteuttaa niin hyvin kuin se toteutui. Kiitos myös Lielahden Yrittäjille ja Pirkanmaan Yrittäjille tiedotusavusta, sekä kaikille yhteistyötahoille ja hankkeeseen osallistuneille.
Valmiina -hanke

VALMIINA! -ryhmässä tarjottiin kotouttavaa työtoimintaa maahanmuuttajille.
TITRY toteutti maahanmuuttajanaisille ja -miehille suunnatun kotouttavan omaehtoisen koulutuksen, jonka mahdollistajana toimi Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut. Edellinen Valmiina!-koulutus päättyi kesäkuussa 2018 ja sai osallistujilta runsaasti positiivista palautetta.
Syksyn koulutus alkoi 3.9.2018 ja päättyi 20.12.2018.
Toiminnallisen suomen kielen oppimisen ohella koulutuksessa tutustuttiin erilaisiin ammatteihin ja suomalaiseen työelämään ja kulttuuriin, tavoitteena löytää kaikille osallistujlle seuraava askel ammattiopinnoista, työkokeilusta tai työelämästä, mihin kurssin nimi ”Valmiina!” viittaa.
Paikoillanne, valmiina, HEP!