TITRY ry:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Suomalainen työ ry:n myöntämän Yhteiskunnallinen Yritys -merkin voi saada yritys tai yhdistys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja jonka voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen.
TITRY ry on Tampereella jo yli 60 vuotta toiminut täsmätyöllistämisen huippuyksikkö, jonka perustivat paikalliset potilas- ja invalidiyhdistykset. Alkujaan toiminta perustui siihen, että invalideille etsittiin heille sopivaa työtä ja heitä autettiin pienyritysten perustamisessa. Yhä tänäkin päivänä osatyökykyisten ja muiden vaikeammin työllistyvien henkilöiden työllistäminen on toiminnan keskiössä, jota yhdistys toteuttaa tarjoamalla työ-, työkokeilu- ja harjoittelupaikkoja sekä opinnollistamista työkeskuksensa koneistamossa, ompelimossa, pakkaamo-logistiikkakeskuksessa sekä puhtaanapidon ja markkinoinnin tehtävissä.
– Yhteiskunnallinen Yritys -merkin myöntäminen on meille merkittävä asia ja osoitus siitä, että toimintamme on paitsi laadukasta ja vaikuttavaa myös yhteiskunnallisesti merkittävää. Toimimme Tampereen kaupungin kumppanina työllisyydenhoidossa ja välityömarkkinatoimijana meille on tärkeää, että voimme auttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti eteenpäin työllistymisen polulla tarjoamalla sekä työtä että tukipalveluja, jotka edistävät hänen ammatillista kehittymistään ja työnsaantiaan avoimille työmarkkinoille, kertoo TITRYn toimitusjohtaja Mailis Salmi.
Yhteiskunnan rakentamista hyvien arvojen kautta
TITRYn kohderyhmää ovat mm. pitkäaikaistyöttömät, vakavasta sairaudesta toipuvat, maahanmuuttajat, syrjäytyneet nuoret sekä mielenterveyskuntoutujat. Eri muodoin työllistettäviä on vuosittain noin 80–120 hlöä, joista keskimäärin yli puolet jatkaa työjaksonsa jälkeen joko palkkatyöhön, yrittäjyyteen tai opintojen pariin.
– Yhteiskunnallinen yritystoiminta tarjoaa uudenlaisen näkökulman pohdittaessa suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset rakentavat yhteiskuntaa hyvien arvojen kautta, toteaa markkinointipäällikkö Niina Ollikka Suomalainen työ ry:stä.
Lisätietoja
Mailis Salmi, toimitusjohtaja, TITRY ry, mailis.salmi(at)titry.com, 045 2650 100
Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Yhteiskunnallinen Yritys -merkki, Suomalainen työ, niina.ollikka(at)suomalainentyö.fi, 040 674 8773
27.11.2025
TITRY ry on vuonna 1963 perustettu tuotannollinen työkeskus, jota ylläpitää 11 järjestöä. Yhdistyksen sääntöjen mukainen tehtävä on edistää osatyökykyisten ja muiden henkilökohtaisen työesteen takia vaikeasti työllistyvien työllistymistä ja ammatillisen kuntoutuksen yleisiä edellytyksiä. TITRY ry tarjoaa erilaisia matalan kynnyksen tehtäviä koneistus-, ompelimo- ja pakkaus/logistiikkaosastoillaan. www.titry.com
Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat toiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen ja tekevät hyvää liiketoimintansa avulla. Yhteiskunnalliset yritykset ovat myös merkittäviä paikallisia työllistäjiä. www.yhteiskunnallinenyritys.fi
Suomalainen työ ry:n päätehtävä on pitää huolta siitä, että suomalainen työ ja siitä syntyvä hyvä huomataan. Yhdistys hallinnoi Avainlippu-, Design from Finland ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkejä ja toimii kotimaisen työn asiantuntijuutta ja työpositiivisuutta edistävänä äänenä. www.suomalainentyo.fi
