Kiertotalous on täynnä mahdollisuuksia

Viime vuoden lopussa päättynyt KIERTO – Kiertotalouden toiminnalliset oppimisympäristöt -hanke sai odotettua jatkoa, kun KIERTO – Kiertotaloudesta kasvua -hanke starttasi TITRYssä tammikuun alussa.

KIERTO-hankkeen projektityöntekijät Tiina ja Lotta.
Projektipäällikkö Tiina Walden (vas.) ja projektikoordinaattori Lotta Aronen ovat lähteneet innolla luotsaamaan KIERTO-hanketta.

KIERTO on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama yhteishanke, jonka päätoteuttajana toimii Tampereen kaupunki ja osatoteuttajina Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, Ekokumppanit Oy, Nextiili ry, Sopimusvuori ry sekä TITRY ry.

Hankkeen ydin on kasvattaa kiertotalousosaamista ja luoda uusia kiertotalouden työllisyyspalveluita. Kiertotaloudella tarkoitetaan sellaista tuotanto- ja kulutusmallia, jossa materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle jakamalla, korjaamalla, vuokraamalla, kierrättämällä ja uudelleen käyttämällä, ja näin myös jätteen määrää pystytään vähentämään.

TITRY toimii hankkeessa pakkausalan kiertotalouden asiantuntijana, oppimisalustana ja promoottorina. Hankkeen aikana kehitetään uusia pakkaus- ja lähetysratkaisuja, joilla yhteistyöyritysten toiminnan hiilijalanjälkeä pystytään pienentämään.

Ekologisten pakkausratkaisujen edelläkävijäksi

KIERTO-hanketta luotsaavat TITRYssä projektipäällikkö Tiina Walden ja projektikoordinaattori Lotta Aronen. Pakkaamon tiimiesimiehenä toimiva Walden on ottanut uuden vastuualueen odottavaisin mielin vastaan.

”Ympäristöarvot ovat tärkeällä sijalla elämässäni ja koen tärkeänä saada tehdä työtä, jossa voin osaltani vaikuttaa kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen”, Walden kertoo.

EU on linjannut että v. 2025 loppuun mennessä 65 % kaiken pakkausjätteen painosta on kierrätettävä. Kuluttajapakkausten lajittelu- ja kierrätystoiminta kehittyy vauhdilla, mutta yritykset ja muut toimijat joutuvat järjestämään lajittelun itse, mihin pienemmillä yrityksillä resursseja ei aina ole.

”Pakkausalan asiantuntijana me TITRYssä voimme edistää kiertotalouden tavoitteita kehittämällä uusia, ekologisempia pakkausratkaisuja sekä tarjoamalla asiakkaillemme tietoa ja työkaluja kiertotalousliiketoimintansa kehittämiseen. Toivon, että hankkeen myötä saadaan rakennettua aktiivista ja kauaskantoista yhteistyötä eri toimijoiden välille ja näin päästään lähemmäs hiilineutraaliuden tavoitteita”, Walden summaa odotuksiaan.

"Monille nuorista on tärkeää saada tehdä arvojensa mukaista työtä, mikä on myös TITRYn kaiken toiminnan lähtökohta.”
Lotta Aronen
Projektikoordinaattori, KIERTO-hanke

Kiertotalous on tulevaisuuden työelämävaltti

Hankkeen aikana TITRY tulee työllistämään nuoria työkokeilijoita pakkaus- ja logistiikka-alan tehtäviin, joissa he pääsevät näköalapaikalta kasvattamaan tuntemustaan pakkausmateriaaleista, niiden kierrätyksestä sekä uusiutuvista pakkausmateriaaleista käytännön työn ja valmennusten kautta. Tiina Waldenin aisaparina hankkeessa toimiva projektikoordinaattori Lotta Aronen iloitsee tulevasta yhteistyöstä nuorten työkokeilijoiden kanssa.

”Nuoret ovat erittäin valveutuneita ympäristöasioissa ja heillä on raikkaita ajatuksia toimintojen kehittämisestä, joten odotan innolla yhteistä ideointia työkokeilijoiden kanssa hankkeen tiimoilta. Monille nuorista on tärkeää saada tehdä arvojensa mukaista työtä, mikä on myös TITRYn kaiken toiminnan lähtökohta”, Aronen muistuttaa.

Yksi hankkeen kokonaistavoitteista on, että yritykset saavat sekä työkaluja kiertotalousliiketoimintansa kehittämiseen että osaavaa työvoimaa sen toteuttamiseen.

”Kiertotalous on tulevaisuuden työelämävaltti ja toivon, että työkokeilijat saavat hankkeesta paitsi lisää ammatillista kokemusta myös valmiuksia soveltaa oppimiaan kiertotaloustaitoja tulevassa työelämässä”, Aronen summaa.

Ensimmäiset hankkeen työkokeilupaikat TITRYssä avautuvat kevään aikana ja rekrytointi niihin alkaa lähiviikkoina. Työkokeilujaksot on suunnattu alle 30-vuotiaille pirkanmaalaisille työttömille työnhakijoille.

KIERTO-hanke jatkuu elokuuhun 2023 asti.

9.3.2022